This is it.

Ja se siitä sitten. 10 kuukautta Cardiffissa on hurahtanut ohitse... uskomatonta. Ja selvittiin koko vuodesta ilman kovin monia kyyneliä ja suht kivuttomasti. Mahtava tunne. Tämä viikko on ollut henkisesti melkoisen raskas, mutta valehtelisin jos sanoisin, etten mielelläni suuntaa kohti kotia... suuntaanhan mä. Kotona odottaa kaikki ihanaiset ystävät ja perhe, jota ei voi millään korvata. :)

Kuitenkin, tänne jää niin mahtavaa porukkaa etten osaa sanoilla kuvata. En voi uskoa sitä rakkauden määrää, jonka olen saanut tällä viikolla... ja koko vuoden läpi. Ei sitä ole edes ehtinyt itkemään, kun ihania ihmisiä on ollut mun ympärillä koko vuoden! Hulluhan mä olisin. Todisteena tästä ihanuudesta mulle on tosiaan järjestetty läksiäis-grillijuhlat, ja -lounas ja eilen vielä shokeerattiin yllätysjuhlilla... tänään olen jättänyt hyvästejä, tai oikeastaan sanonut "näkemiin", jaellut muistoja ja pakannut. Äiti ei tainnut oikein innostua kun kerroin, että pakkaus tosiaan aloitettiin tänään kello 17.00 ja bussi Lontooseen napataan jo ennen 11 aamulla. NOH - suunnilleen kaikki on mukana. ;)

Kuvia viimeisistä päivistä!

Seitsemän tytön voimin vietettiin leppoisaa sunnuntaita, ruoan ja juttelun merkeissä...

 

Ja eilen mua kyllä vedettiin narusta niin pahasti, ettei tosikaan... olo oli äärimmäisen tyhmä, mutta onnellinen! Paikalla oli n.15 hyvää ystävää. :) Kuvia löytyy lähinnä muiden kameroista, koska en tietenkään olluy varautunut, haha, ja kamerasta loppui akku... :P

Mun suosikkitytöt, Bryony ja Rebekah. Bry näki uskomattoman vaivan mun läksiäislahjaa varten ja teki muistokirjan/albumin. Rakastuin. Ja toinen tyttönen lahjoitti erään mekon johon neito itse oli erittäin kiintynyt mulle, koska asuessani  Bexin luona viikon taisin käyttää sitä kerran... tai kaksi... ehkä kolme...

 Jopa kanttiinin Tracy on pitänyt musta todella hyvää huolta ja kiikutti tänään jättisuuren keksin mun luokseni, ja antoi tiukan halauksen...

Mulla on melko positiiviset fiilikset! Pahin on takana. Cindin hyvästelemisestä ei tosin tule helppoa... Jack lähti (onneksi) lomalle maanantaina, joten ei tarvitse yhtä aikaa molemmille sanoa heihei... Ikävä kyseistä herra jo nyt!
Kirjoittelen varmaan kotosalla vielä yleisiä tuntoja. Tällä hetkellä kaikki hyvin! Uskomaton vuosi. Ikävä tulee olemaan suuri. Mutta elämä jatkuu, kaipa... sen näkee sitten.

I woke up feeling heavy hearted, I'm going back to where I started...

Yay.

Ja taas pelittää! Kiitos isukin, joka käväisi kääntymässä näillä nurkilla ja suostui samalla vaihtamaan läppäreitä. Kiitän kovasti, toivottavasti matka kotiin meni mukavasti, vaikka se bussi sinne motarille räjähtikin... köh...  noh, lähes. :P Lähdenpä pian läksiäisiin numero 1, en malta odottaa... tasan viikon päästä olen jo ehtinyt nukkua yhden yön omassa sängyssäkin, huhhuuu. Mielenkiintoista, mielenkiintoista... tunnelmat on vielä ihan hyvät, ohjelmaa on ollut hieman liikaakin, mutta enköhän mä selviä hengissä. :) Enivei, käynpä läpi viikon aikaisia tapahtumia... ainakin osan niistä...

Isabelle 17v.! Käytiin syömässä Jamie Oliverin italialaisessa... namnamnam. Oli ihan äärimmäisen hyvää ruokaa, vaikka sai siitä maksaakin pikkuisen enemmän

 Abbi ja Bryony.

Käytiin myös grillailemassa niityllä, oli hauskaa. :)

 

Erään toisen ystäväporukkani Helen täytti 18!

i

Wales kukkii edelleen.

Ja jokaisen päivän piristys, koulumatkalta... ilmeisesti hyväntekeväisyyteen maalattu talo, ihana ilmestys! Muuttaisin.

 

Pölöttelen taas viikonloppuna enemmän, nyt pitänee pukea jotain hieman edustavampaa päälle... :) Elämä on mukavaa. Terveisiä ja halauksia joka suunnille!

Technical difficulties...

Murr. Kaksi viikkoa ihanaisesta vuodestani jäljellä ja läppärin osat alkoivat sanoa itseään irti, jes... anteeksi siis tästä hiljaisuudesta, kirjoittelen tälläkin hetkellä Nicolen koneelta. :/ Voi mursu. En voi pahemmin luoda mitään mielenkiintoista ilman kuvatiedostojani, joten seuraavalla viikolla saanette kilometrin mittaisen postauksen... huokaus. Lyhyesti sanottuna viikko on ollut aika pitkälti kaupungilla juoksemista ystävien kanssa ja syntymäpäivällisiä... (On muuten mahtava sana.)

Ärsyttää. Paljon. Mutta eipähän tarvitse koneella oleskella, onhan tässä puolensakin... ajan voi hyödyntää muihin puuhiin, esimerkiksi siellä kaupungilla juoksemiseen... Ha. Tänne kuuluu erityisen hyvää, vaikka alkaahan tuo "toivottavasti nähdään ennen kuin lähdet" -lausahdus särähtämään korvaan aika ikävästi. Mutta kyllä kai se tästä, ensi viikolla saan toivottavasti kovalevyni sisällöt siirrettyä toiseen läppäriin, joten siihen asti heipä hei...


                                 :(

1st of June.

Kesäkuun ensimmäinen. Ei voi olla todellista... enää 22 päivää siihen, kun lennän takaisin kotiin. On vieläkin niin sekavat tunteet, vähän jo jännittää... jännitän sekä kotiinpaluuta ja ihanien ihmisten näkemistä, mutta myös niitä hyvästejä. Olisikohan helpompaa jos lukkiutuisin huoneeseeni viimeisen viikon ajaksi? Musta tuntuu, että olisi. Mutta kaipa se siitä, ehkä. Mahdollisesti.

Viikonloppuna käväisin tosiaan ystäväni Jessican 18-vuotispäivää juhlimassa, naamiaisten merkeissä! Grillijuhlat menivät hyvin, ruoka kelpaa aina, ja ihmiset olivat pukeutuneet kiitettävästi. Minäpä menin juhlimaan hieman sotilaallisemmassa asussa, tarkasta työnkuvasta mulla ei ole kyllä tietoa. :P

Synttärisankarin vieressä. Neidillä on muuten aivan ihana perhe, isoveljestä vanhempiin ja muihin sukulaisiin asti. Mahtavaa porukkaa, viihdyin täydellisesti.

Tapasin myös uuden ystävän. Arvatkaa vaan, keitä tuli ikävä...

Mun kesäkuu onpi melkoisen täynnä. Hieman pelottavankin täynnä jos totta puhutaan, mutta ehkä mä selviän... varsinkin kun suurin osa suunnitelmista on miellyttäviä! Panikoin vain sen suhteen, että ehdinkö viettää kaikkien ystävieni kanssa tarpeeksi aikaa, Cindistä ja Jackista puhumattakaan... Kaipa se on mahdollista. Mutta senpä takia liukenenkin koneelta, lupasin lähteä erään ystäväni shoppausassistentiksi... ihan mukava homma! Myöhemmin on vielä luvassa toisen ystäväni syntymäpäivä-illallinen. Huhhu. Tämän takia se aika kai lentää ohitse.

Moments.

Hallooo. En puuhaillut paljoakaan menneellä viikolla, viimeinen koe soiologiasta oli edessä perjantaina, meni toivottavasti ihan mallikkaasti... Cindin synttäreitä vietettiin keskiviikkona ja muuten olen vain oleskellut ystävieni kanssa. Naapurin pariskunta on menossa naimisiin elokuussa ja kävimme ihastelemassa lasten pukuja morsiusneito-urakkaa varten. Häät saavat aina hyvälle tuulelle! Morsian itseasiassa kuuli nauhalta mun laulavan valitsemaansa hääkipaletta ja halusi palkata häihinsä laulamaan, mutta valitettavasti en ole enää paikalla siihen aikaa... olisihan sekin kokemus ollut! Ja kuvat luonnollisesti kertovat enemmän kuin sanat.

Alla poseeraapi suloisin ja pienin 17-vuotias jonka tunnen! Taidamme olla Jessican kanssa hassu parivaljakko, kun toinen on ainakin kahta päätä pidempi... arvaatkaa vaan kumpi! Ensi viikolla neitonen täyttääpi 18, kävimme juhlimassa jo etukäteen juuri avatussa Krispy Kreme -donitsipaikassa. Namnam.

Eipä mulla oikein muuta. Kunhan oleskelen, ja yritän houkutella ystäviäni luistamaan kokeisiin lukemisesta... Ha. Ulkona tuulee niin kovaa, että katto saattaa lähteä lentoon hetkenä minä hyvänsä. Olisikohan tämä nyt sitten sen maailmanlopun-jota-ei-koskaan-tullut merkki? ;) Pah ja pöh.

Out of my sight but never out of my mind.

Cindillä oli tänään synttärit! Nainen täytti 35 vuotta. Mwahahha. Täydellinen päivä pienelle kiusoittelulle, eikös... taisin kirjoittaa korttiin onnittelut 42-vuotiaalle. Hups... ;) Ostimme lahjaksi hajuveden ja kalapedikyyrin! Luitte oikein. Käydään ehkä huomenna katsastamassa se, mä ainakin haluan testata. :D Ei sen kummempia tänään.

Ystäväiseni Kreeta (kohta nähdään!) joskus bloggaili siitä, mitä tulee ikävöimään vaihtovuodessaan ja mitä ikävöi tällä hetkellä kotonaan, ja munkin olisi kai tähän väliin hyvä heittää sellainen lista muun mielenkiintoisen postausmateriaalin uupuessa...

Mitä tulen ikävöimään?

 1. Ensimmäisenä on varmaankin pakko mainita kaikki uskomattomat ihmiset, jotka olen tavannut tänä vuonna. Host-perheestä lähtien, tietenkin. Cindi on ollut enkeli, sopivan hullu ja sopivassa suhteessa ollut sekä äidin, että ystävän roolissa. Jackista voisin kirjoittaa niin monta riviä, että kyllästyisitte... aika nopeasti vei mun sydämen. Tulee olemaan hankala paikka jättää kaikki ystävät taakseni, en koskaan uskonut, että vuodessa saisin ystäviä, joita en tule ikinä unohtamaan ja joihin luotan täydellisesti. Siinäpä se tärkein.

2. Walesin luonto ja ilmasto. Täällä on niin vehreää. En tiedä enää mitään kauniimpaa kuin kouluun polkeminen sumuisena arkiaamuna, kun auringonvalo osuu vain Cardiffia ympäröiviin kukkuloihin. Ja voisin selvitä ilman niitä Suomen -30 asteen pakkasia myös, Walesin talvi oli ihanaa vaihtelua.

3. Bussiyhteydet & muut julkiset. No onhan se nyt mukavaa kun niitä busseja menee sen 10 minuutin välein, eikä tunnin... ja sekin vielä, että puolet halvempaahan se täällä on. Onhan se nyt mielenkiintoista maksaa kotona yli kahdeksan euroa 10 kilometrin edestakaisesta matkasta kotikylästä lähimpään kaupunkiin. Mur.

4. Cardiffin keskusta. Kaikki mitä elämässä tarvitsee/tulee tarvitsemaan pienehkön alueen sisällä. Mitä muuta voisi haluta? Olen edelleenkin yllättynyt Cardiffin tarjonnasta, ja onhan se luksusta kun on kunnon ostareita lyhyen matkan päässä. Eihän se kotonakaan nyt niin hirveä tilanne ole, mutta kyllä sitä Helsingin reissuakin saa suunnitella aina etukäteen...

5. Yleinen ilmapiiri/ihanat tuntemattomat ihmiset. Viimeisen vuoden aikana sitä on ymmärtänyt, kuinka paljon muut ihmiset loppujen lopuksi vaikuttavat omaan mielialaan. Miten muutama ystävällinen bussipysäkillä vahdettu sana, tuntemattomien kesken vaihdettu hymy tai kassaneidin "have a lovely day, darling" voikaan vaikuttaa niin positiivisesti ihmiseen. Vuoden muualla asuneena voin sanoa, että kyllä, suomalaiset ovat melkoisen ujoa ja epäystävällistä kansaa. Ei saisi yleistää, mutta näin kuitenkin on, suurin piirtein. Ei se kai siitä tule muuttumaan, mutta itse yritän ainakin ottaa ihan erilaisen asenteen kun kotiin saavun.

Mitä ikävöin nyt?

1. Perhe, sukulaiset, ystävät. Olen aina kategorioinut nämä kaikki samaan, koska perheenjäsenet ovat ystäviä ja ystävät ovat perheenjäseniä... Niin tärkeitä kuin tämän toisen kodin ihmiset mulle ovatkin, niin oma lähipiiri menee aina edelle. En malta odottaa että pääsen taas pitämään kisakatsomoa isukin kanssa, juttelemaan äitin kanssa ja tappelemaan siskon kanssa! Puhumattakaan ajeluista, illanvietoista sun muusta sellaisesta ystävien kesken. Lupaan myös harrastaa sukulointia aktiivisesti kesällä!

2. RUOKA. Suurin epäkohta tässä kansakunnassa on ruokavalio. Vähän matkan päässä meiltä on supermarketti, joka myy pelkästään pakastettua ruokaa. Kyllä. Lisäksi eräs toinen vaihtari kertoi, että hänen host-äitinsä oli ostanut jäävuorisalaattia vaihtarilleen ja lämmittänyt sen mikrossa? Ja hän oli tosiaan luullut, että näin kuuluu tehdä. Kieltämättä roskaruoka on virkistävää välillä, muttei kovinkaan kauaa... Olen itse yrittänyt pitää mun päivittäiset vitamiinit melkoisen tasapainossa hedelmien ja kasvisten avulla, mutta nämä ihmiset tarvitsevat kyllä pikaista terveystiedon kertausta. Ruisleipää, mamman salaattia ja porkkanakeittoa mulle, kiitos. (Pakko tosin mainita, että hedelmien/marjojen hinta/laatu-suhde on täällä hieman parempi kuin Suomessa...)

3. Spontaanius. Kotona kynnys kotoa poistumiseen on huomattavasti pienempi, ja kaverit saattavat pistäytyä kylään ihan hetken mielijohteesta. Täällä se on vähän hankalampaa, varsinkin kun useimmat ystävistäni asuvat koulumme lähettyvillä, joka ei ole ihan niin lähellä. Ja aina on selvitettävä ruoka-ajat sun muut, vaikka Cindi onkin yleisesti ottaen todella reilu... kotona mamma on onneksi melko joustava. ;)

4. Lyhyt koulumatka/oma lukio. Olen aina tykännyt siitä, että meidän lukio on melkoisen pieni. On mukavaa, kun tuntee jokaisen naaman ja opettajia ei ole kovinkaan montaa. Llanishen High ja 1500 oppilasta on mulle hieman liikaa, hahaa... onneksi lukiopuoli on suhteellisen rauhallinen, ja on tutustunut suurimpaan osaan ihmisistä. Se 350 metrin koulumatka on kyllä ISO plussa, vaikka pyöräilyä saattaakin tulla ikävä.

5. Kanipallot! Että mulla on ikävä kahta harmaata karvapalloa, toivon että tytöt odottelevat mua vielä kotosalla, vaikka vanhuksilla alkaakin jo ikää olemaan... Lupaan rapsutella lapsosia tuplasti kotiin palattuani.

Ihanaa leijonat ihanaa!

 

(Yle)

Uskomatonta. Tuli tippa linssiin. Ei lisättävää.

It's not over.

Boom! Olen väsynyt ja nälkäinen, vaikka kello on vasta puoli yksi... Mahtavaa. Päätinpä kuitenkin kirjoitella blogia, en voi uskoa että viimeisestä postauksesta on jo viikko aikaa. Hassua. Enpä mä ole mitään jännempää tällä viikolla tehnytkään tosin, kunhan yrittänyt kerrata ja jättänyt jo hyvästit muutamalle ylemmän luokan oppilaalle, joita en varmaankaan tule vapaa-ajallani näkemään. Siitä se lähtee... hui. En kuitenkaan aio sen pahemmin nyt asiaa vatvoa, kun aikaahan mulla vielä on täällä ihan tarpeeksi. Piste.

 

Eilen kävimme sataman American Dinerissa, pakko ylistää (jälleen) ravintolaa, koska se oli uskomaton paikka! 50-luvun fiilikset on aina tervetulleita.

 

Postailen taas piakkoin ihan asiaa, mutta tällä hetkellä mulla ei ole kuin yksi asia mielessä; IHANAA LEIJONAT IHANAA! Mulla on perhosia vatsassa, ihan kauheaa olla jääkiekossa näin tunteikkaasti mukana. Vielä Ruotsi vastassa... Leijonat on pelannut kyllä todella hyvää kiekkoa, eli luottoa löytyy. Sini-keltaisten ei vain saisi antaa häiritä liiaksi, mä olen ainakin ihan hermoraunio. Graaaaaaaaah. Noh, kävi miten kävi, ei laaksoa, ei kukkulaa, ei Mertarantaa rakkaampaa. ;)

Kaikki television ääreen! 

The Pancake House.

Sunnuntaita! Taidan aina aloittaa postaukseni samalla tavalla, mutta taas on viikko vierähtänyt ohi sellaista vauhtia, ettei tosikaan. Alkava kouluviikko onkin viimeinen Llanishenissa... en oikein tiedä, mitä tässä kohtaa pitäisi ajatella. Mulla on kokeet 20. toukokuuta ja 6. kesäkuuta, ennen kotiinlähtöä saatan vielä koululla käydä tuttuja moikkaamassa, mutta muuten en rakennukseen pahemmin sisälle astu. Onneksi ystäviä näkee koulun ulkopuolellakin, mutta esimerkiksi vuotta vanhemmille "valmistuville" koulukavereille on sanottava hyvästit jo perjantaina. En ala...

Mutta iloisempiin aiheisiin... lettuihin! Kävimme lauantaina, eilen, katsastamassa erään aamiaispaikan Cardiffin keskustassa. Pancake House tarjosi lettuja ja pannukakkuja joka lähtöön. Oli niin kauniita, että piti taas se kamera kaivaa esiin... mulle jo nauretaan, kun kannan sitä mukanani joka puolelle, mutta eipä naureta sitten, kun mulla on mahdollisuus muistella kaikkia hetkiä vuosienkin päästä.

Myös leffassa kävimme, Red Riding Hood oli listalla seuraavana. Kyseinen leffa on saanut toodella surkeat arvostelut, mutta ei se itseasiassa ollut hullumpi. Laatuviihdettä!

Rehellisesti sanottuna en tiedä mitä muuta sanoa, en ole puuhaillut paljoakaan. Yrittänyt lähinnä tehdä koulutyöt kunnialla loppuun ja kerrata tulevia kokeita varten, joihin on onneksi vielä vähän aikaa... Olen toki jääkiekkoakin katsonut, pakkohan se on! Suunnittelemme myös kesäkuulle päiväretkeä Lontooseen tyttöjen kanssa, yay! Eletään päivä kerrallaan, kuitenkin. Yritän ensin selvitä viimeisestä kouluviikosta kunnialla, ilman sen suurempia herkistelyjä! Siinä on se ensimmäinen haaste.

Ps. vielä kerran hyvää äitienpäivää ihanaiselle mammalle! Kohta saat sen kadonneen lampaasikin kotiin... ironista kyllä, niistähän Wales on tunnettu.

The Royal Candy Floss.

Bööö! Moi. Hei. Olen melkoisen väsynyt neitokainen, mutta pakko oli blogi vielä päivittää, kun olen ollut liian laiska tällä viikolla... ja lupasinhan mä mummollekin. :) Enivei, tällä viikolla olen yrittänyt nautiskella viimeisistä lomapäivistä ja auringosta, vaikka ulkona onkin viilentynyt hieman. Ja tuulee. Murr. Onneksi tarkenee vieläkin melko hyvin, enpä valita! Pääsiäinenkin tuli ja meni, eipä siitä sen enempää... paitsi että sain suklaamunan, jonka kyljessä olivat nimeni, "prinsessa" ja kruunu. Mwhahaha. Täällä ainakin tiedetään, kuinka asiat ovat... KÖH.

Maanantaina kävimme Cindin ja muutaman tutun kanssa Brecon Beaconsin kansallispuistossa, joka on vain 40 minuutin ajomatkan päässä. Puisto on kuuluisa monista pienehköistä vesiputouksistaan, oli todella nättiä.

Jokin satunnainen kuva automatkan varrelta...

Brecon.

Tsihihii.  Vesi oli muuten KYLMÄÄ.

Jack on ollut viimepäivät jalkapallo-leirillä, tänään oli sitten kilpailuja ja turnausten finaalit... Poju nappasi kotiin pokaalit sekä yksilösuorituksesta rankkareissa, että tiimipokaalin finaalin voitosta! Awwh. Cindi oli äärimmäisen ylpeä, ja pakko myöntää että herra toi aikamoisen hymyn munkin kasvoille. Taidan pakata Jackin muutaman kuukauden päästä matkalaukkuun... Äitiäkään ei varmaan haittaisi!

Mitäs muuta... aivan; THE ROYAL WEDDING, huomenna. Katsotaan jaksanko edes herätä, hahaa. Kaipa se Middletonin hääpuku pitää ainakin katsastaa, muuten mua ei laskettaisi kunnon vaihtariksi. En ole tainnutkaan mainita, että täältä on saanut jo muutaman kuukauden päivät KAIKKEA kyseisen pariskunnan naamoilla varustettuna. Brits gone wild... noh, ehkäpä sekin humu siitä huomisen jälkeen laskeutuu. Olihan munkin pakko jotain ostaa, mutta tyydyin melko humoristiseen vetoon.

Enpä tiennyt sen päivän tulevan, kun syön Union Jackin väristä kuniinkaallisten häiden hattaraa.

Ei lisättävää. ;)

Footprints in the sand.

Hallou! Erittäin väsähtäneenä taasen kirjoittelen - on uskomatonta miten päivän laiskottelu ja auringonpalvonta ottaa näin kovasti voimille... Olimme tänään Barry Islandin Whitmore-rannalla viettämässä hieman laatuaikaa Cindin, Jackin ja naapureiden kanssa. Lähdimme liikkeelle jo kahdeksan aikaan, joka osittain selittää tätä väsymystä.... saatiinpahan hyvät paikat!

Barry Island on melkoisen suosittu lomakohde Bristolin kanavan (no meri se kyllä tässä kohtaa on...) rannalla, joka kuuluu siis Atlanttiin. Tarkemmin sanottuna Kelttimereen, joka kyllä nimenä kalpenee englanninkielisen Celtic Sea -nimityksen vieressä. :P  Täytynee sanoa, että päivä brittirannalla turistien kera ei ole koskaan kuulunut mun unelmieni matkakohteisiin, mutta eipä se niin kammottavaa ollutkaan. Mulla oli todella hauskaa ja niin kauan kuin aurinkoa riittää, I'm in! Enkä edes pahemmin kärähtänyt, wooo!

 

 Ei ihan ollut näin tyhjää enää puolenpäivän maissa...

 

No se vesi oli kyllä jääkylmää, mielelläni pysyttelin viltilläni hattu päässä aurinkoa ottaen. Varpaat uskalsin kastaa.

Jack halusi lähteä rapuja jahtaamaan, vaikka mielestäni ilmaisin varsin selvästi että ne piileskelevät pohjamudissa... herra meinasikin ja myöntyä ja luovuttaa, mutta löysimme yhden! Tehtävä suoritettu. Eikä edes saksinut sormia poikki... no se olikin kolikon kokoinen... Kaiken sen kahden tunnin jahtaamisen jälkeen Jack alkoi potea huonoa omatuntoa, kun rapu oli pinkissä ämpärissä eikä yhtään luonnollisemman värisessä, ja katselimme kun se viipotti takaisin mereen... huokaus.

Ja tiesinhän mä että vuorovesi on melkoisen hurja näillä nurkilla (maailman toisiksi suurin vaihtelu), mutta niiden kuuden tunnin aikana jotka rannalla vietimme, vesiraja kohisi alaspäin ihan silmissä. Olisi pitänyt tajuta ottaa ennen ja jälkeen -kuvat. Pöh.

Päivän kohokohta! Pysyiväthän paikoillaan... muutaman minuutin.

Hyvät fiilikset! Cindi stressaa, eilen hajosi jokin vessan putki (joka onneksi jo korjattiin) ja tänään meni sitten suihku. Oi voi. Onneksi nautimme kaikki rannalla makoilusta, luulenpa että rentoutuminen teki naiselle hyvää. Jos huomenna on yhtä kuuma päivä, taidamme kaivaa Jackille uima-altaan esille... mmm, aurinkoa!

Kuittaan ja kauniita unia!

A weird bunch.

Jälleen uusi viikko melkein lopuillaan, buu! Päivät ihanaisen perheeni kanssa vilahtivat kyllä ohi ihan järjetöntä vauhtia, naurun säestämänä.  Sää oli ihan uskomaton koko ajan, yhtäkään sadepisaraa ei viiden päivän aikana taivaalta tippunut, eikä eilisen jälkeenkään ole. Tähän voisi jopa tottua... ehkäpä se sade sieltä pikkuhiljaa taas palailee. Who knows. Aktiviteetit olivat kai Cardiffin antimien mukaiset, eli linnassa vierailua, syömistä ja shoppausta. Kelpaa.

No satamassa oli pakko taas käydä karuselliajelulla...

Ja jäätelöllä (:

Kävimme myös syömässä Cindin, Jackin ja Nicolen perheen kanssa ulkona, oli melkoisen huvittava kokemus.  Jack on hölmö.

Oli kyllä mukavaa, kun perhe ykkönen ja kakkonen tulivat toimeen, haha. Oma perhe on aina oma perhe ja vaikka asustaisikin jonkun muun luona vuoden päivät, se ei sitä tosiasiaa muuta. Mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi äärimmäisen kiintynyt myös Cindiin ja Jackiin, ihan uskomattomia tyyppejä molemmat. Isukki ja Cindi muistuttivat kyllä niin paljon toisiaan, että ehkä on ihan normaalia etten sitä koti-ikävää ole potenut... kaksi alkaa nimittäin olla jo hieman liikaa. :P

Huomenna on tasan kaksi kuukautta lähtöpäivään, eli 4/5 takana. Hmm. Jos säätieto pitää paikkansa ja ulkona on lämmin ja aurinkoista, taidamme viettää lauantain rannalla makoillen ja pelaillen. Sounds good to me.

Kotiin terveisiä. (: