This is it.

Ja se siitä sitten. 10 kuukautta Cardiffissa on hurahtanut ohitse... uskomatonta. Ja selvittiin koko vuodesta ilman kovin monia kyyneliä ja suht kivuttomasti. Mahtava tunne. Tämä viikko on ollut henkisesti melkoisen raskas, mutta valehtelisin jos sanoisin, etten mielelläni suuntaa kohti kotia... suuntaanhan mä. Kotona odottaa kaikki ihanaiset ystävät ja perhe, jota ei voi millään korvata. :)

Kuitenkin, tänne jää niin mahtavaa porukkaa etten osaa sanoilla kuvata. En voi uskoa sitä rakkauden määrää, jonka olen saanut tällä viikolla... ja koko vuoden läpi. Ei sitä ole edes ehtinyt itkemään, kun ihania ihmisiä on ollut mun ympärillä koko vuoden! Hulluhan mä olisin. Todisteena tästä ihanuudesta mulle on tosiaan järjestetty läksiäis-grillijuhlat, ja -lounas ja eilen vielä shokeerattiin yllätysjuhlilla... tänään olen jättänyt hyvästejä, tai oikeastaan sanonut "näkemiin", jaellut muistoja ja pakannut. Äiti ei tainnut oikein innostua kun kerroin, että pakkaus tosiaan aloitettiin tänään kello 17.00 ja bussi Lontooseen napataan jo ennen 11 aamulla. NOH - suunnilleen kaikki on mukana. ;)

Kuvia viimeisistä päivistä!

Seitsemän tytön voimin vietettiin leppoisaa sunnuntaita, ruoan ja juttelun merkeissä...

 

Ja eilen mua kyllä vedettiin narusta niin pahasti, ettei tosikaan... olo oli äärimmäisen tyhmä, mutta onnellinen! Paikalla oli n.15 hyvää ystävää. :) Kuvia löytyy lähinnä muiden kameroista, koska en tietenkään olluy varautunut, haha, ja kamerasta loppui akku... :P

Mun suosikkitytöt, Bryony ja Rebekah. Bry näki uskomattoman vaivan mun läksiäislahjaa varten ja teki muistokirjan/albumin. Rakastuin. Ja toinen tyttönen lahjoitti erään mekon johon neito itse oli erittäin kiintynyt mulle, koska asuessani  Bexin luona viikon taisin käyttää sitä kerran... tai kaksi... ehkä kolme...

 Jopa kanttiinin Tracy on pitänyt musta todella hyvää huolta ja kiikutti tänään jättisuuren keksin mun luokseni, ja antoi tiukan halauksen...

Mulla on melko positiiviset fiilikset! Pahin on takana. Cindin hyvästelemisestä ei tosin tule helppoa... Jack lähti (onneksi) lomalle maanantaina, joten ei tarvitse yhtä aikaa molemmille sanoa heihei... Ikävä kyseistä herra jo nyt!
Kirjoittelen varmaan kotosalla vielä yleisiä tuntoja. Tällä hetkellä kaikki hyvin! Uskomaton vuosi. Ikävä tulee olemaan suuri. Mutta elämä jatkuu, kaipa... sen näkee sitten.

I woke up feeling heavy hearted, I'm going back to where I started...

Yay.

Ja taas pelittää! Kiitos isukin, joka käväisi kääntymässä näillä nurkilla ja suostui samalla vaihtamaan läppäreitä. Kiitän kovasti, toivottavasti matka kotiin meni mukavasti, vaikka se bussi sinne motarille räjähtikin... köh...  noh, lähes. :P Lähdenpä pian läksiäisiin numero 1, en malta odottaa... tasan viikon päästä olen jo ehtinyt nukkua yhden yön omassa sängyssäkin, huhhuuu. Mielenkiintoista, mielenkiintoista... tunnelmat on vielä ihan hyvät, ohjelmaa on ollut hieman liikaakin, mutta enköhän mä selviä hengissä. :) Enivei, käynpä läpi viikon aikaisia tapahtumia... ainakin osan niistä...

Isabelle 17v.! Käytiin syömässä Jamie Oliverin italialaisessa... namnamnam. Oli ihan äärimmäisen hyvää ruokaa, vaikka sai siitä maksaakin pikkuisen enemmän

 Abbi ja Bryony.

Käytiin myös grillailemassa niityllä, oli hauskaa. :)

 

Erään toisen ystäväporukkani Helen täytti 18!

i

Wales kukkii edelleen.

Ja jokaisen päivän piristys, koulumatkalta... ilmeisesti hyväntekeväisyyteen maalattu talo, ihana ilmestys! Muuttaisin.

 

Pölöttelen taas viikonloppuna enemmän, nyt pitänee pukea jotain hieman edustavampaa päälle... :) Elämä on mukavaa. Terveisiä ja halauksia joka suunnille!

Technical difficulties...

Murr. Kaksi viikkoa ihanaisesta vuodestani jäljellä ja läppärin osat alkoivat sanoa itseään irti, jes... anteeksi siis tästä hiljaisuudesta, kirjoittelen tälläkin hetkellä Nicolen koneelta. :/ Voi mursu. En voi pahemmin luoda mitään mielenkiintoista ilman kuvatiedostojani, joten seuraavalla viikolla saanette kilometrin mittaisen postauksen... huokaus. Lyhyesti sanottuna viikko on ollut aika pitkälti kaupungilla juoksemista ystävien kanssa ja syntymäpäivällisiä... (On muuten mahtava sana.)

Ärsyttää. Paljon. Mutta eipähän tarvitse koneella oleskella, onhan tässä puolensakin... ajan voi hyödyntää muihin puuhiin, esimerkiksi siellä kaupungilla juoksemiseen... Ha. Tänne kuuluu erityisen hyvää, vaikka alkaahan tuo "toivottavasti nähdään ennen kuin lähdet" -lausahdus särähtämään korvaan aika ikävästi. Mutta kyllä kai se tästä, ensi viikolla saan toivottavasti kovalevyni sisällöt siirrettyä toiseen läppäriin, joten siihen asti heipä hei...


                                 :(

1st of June.

Kesäkuun ensimmäinen. Ei voi olla todellista... enää 22 päivää siihen, kun lennän takaisin kotiin. On vieläkin niin sekavat tunteet, vähän jo jännittää... jännitän sekä kotiinpaluuta ja ihanien ihmisten näkemistä, mutta myös niitä hyvästejä. Olisikohan helpompaa jos lukkiutuisin huoneeseeni viimeisen viikon ajaksi? Musta tuntuu, että olisi. Mutta kaipa se siitä, ehkä. Mahdollisesti.

Viikonloppuna käväisin tosiaan ystäväni Jessican 18-vuotispäivää juhlimassa, naamiaisten merkeissä! Grillijuhlat menivät hyvin, ruoka kelpaa aina, ja ihmiset olivat pukeutuneet kiitettävästi. Minäpä menin juhlimaan hieman sotilaallisemmassa asussa, tarkasta työnkuvasta mulla ei ole kyllä tietoa. :P

Synttärisankarin vieressä. Neidillä on muuten aivan ihana perhe, isoveljestä vanhempiin ja muihin sukulaisiin asti. Mahtavaa porukkaa, viihdyin täydellisesti.

Tapasin myös uuden ystävän. Arvatkaa vaan, keitä tuli ikävä...

Mun kesäkuu onpi melkoisen täynnä. Hieman pelottavankin täynnä jos totta puhutaan, mutta ehkä mä selviän... varsinkin kun suurin osa suunnitelmista on miellyttäviä! Panikoin vain sen suhteen, että ehdinkö viettää kaikkien ystävieni kanssa tarpeeksi aikaa, Cindistä ja Jackista puhumattakaan... Kaipa se on mahdollista. Mutta senpä takia liukenenkin koneelta, lupasin lähteä erään ystäväni shoppausassistentiksi... ihan mukava homma! Myöhemmin on vielä luvassa toisen ystäväni syntymäpäivä-illallinen. Huhhu. Tämän takia se aika kai lentää ohitse.