Winter Wonderland

Heipä hei! Mulla on kerrankin paljon asiaa, olkoon tämä historiallinen hetki. ;) Muutama tunti sitten hyvästelin isäpapan, joka lähti bussilla kohti Lontoota ja kotia. Oli kerrassaan mukava pidennetty viikonloppu (hotellissa yöpyen), kiitos siitä. Nyt istuskelen sängylläni melko JÄÄSSÄ, Cindi ei ole vielä tullut töistä ja lämmitys on tänään temppuillut... noh, onneksi on uudet villasukat. :)

Perjantaina oli tosiaan vapaata koulusta (ei oikeastaan mitään tietoa miksi), joten isukki pääsi tulemaan jo päivää aiemmin kuin aluksi ajattelimme... torstaina ei pahemmin minkäänlaista toimintaa ollut, paitsi lahjavuoren tutkiskelu. En rehellisesti sanottuna ole varmaan saanut koskaan yhtä paljon lahjoja, vaikka olisin ollut jouluna kotona... köh. Kiitos siis sukulaisille, ystäville ja ihanaiselle siskolleni (ja sille sun paremmalle puoliskolle), en malttaisi odottaa että saan repiä noita paketteja auki! Joka muuten tapahtuu vasta 25. päivän aamuna, damn. :D Ja äitille oikein erityiset kiitokset, olet jälleen kerran ylittänyt itsesi ihan kokonaan. Kaikista lahjoista huolimatta oli vaikeuksia saada omat lahjani mahtumaan siihen isukin laukkuun, hups...

Hotellin parvekkeelta!

 

 Käytiin tunnelmoimassa myös Cardiffin kauppahallissa.

 

... ja kauppakujilla.

Noh, perjantaina pienehkön tivolimaisen keskustan lähellä sijaitsevan alueen nimi (Winter Wonderland) sai aivan uuden merkityksen, kun lumi peitti Cardiffin alleen. Olihan sitä lupailtu jo alkuviikosta, mutta kukaan ei kuitenkaan näin "outoa" sääilmiötä uskonut näkevänsä... nythän on vasta marraskuu, periaatteessa vielä syksy. :P Jos lunta ylipäätänsä täällä sataa, se tapahtuu vasta helmi-maaliskuun puolella, kaveritkin naureskelivat säätiedotukselle. Melkoisen aikaisessa siis ollaan... noh - kaunista on ainakin! Oli kyllä hymy melkoisen tiukassa perjantai-iltana kun yritimme isukin kanssa mennä bussilla n. 20 minuutin matkaa keskustasta näille kotikulmille... koko liikenne oli täysin tukossa ja siinä taisi loppujen lopuksi vierähtää parisen tuntia.

Tultimme tosin myöhemmin siihen tulokseen, että se oli sen arvoista. Isukki ja ihanainen host-perheeni tapasivat siis ensimmäistä kertaa, melko lämpimissä merkeissä... En voisi olla iloisempi, kaikki meni paremmin kuin hyvin. Näytin vähän paikkoja ja istuskelimme teetä juoden olohuoneessa, Fazerin sinistä syöden...! Jack rakastui täysin meidän isukkiin, Cindi laittoi vielä myöhemmin samana iltana viestiä, että eräs voisi vierailla useamminkin... käy minullekin! Mulla oli hieman oudohko olo viikonloppuna ilman pikkumiestä ja kuulin Cindiltä että tunne oli molemminpuolinen. Awwh. Ja joulukuusi on tosiaan ollut pystyssä jo melkein viikon... köh. Puolustukseksi sanomme, että JOULUkuu alkaa jo keskiviikkona. :P

      

 Eilen raahasin isukin tosiaan maailmanpyörään, eihän sitä voinut missata. Winter Wonderland on ilmeisesti pystyssä tammikuun ensimmäiseen päivään asti, mutta olen malttamaton... ja oli varsin tunnelmallinen paikka, kuten Cardiff muutenkin on. Taidamme olla harvinaisen samaa mieltä tästä isukin kanssa; kojut, katusoittajat ja lukemattomat jouluvalot tekevät kyllä temppunsa. (Ainakin verrattuna Porvoon punaisiin muoviämpäreihin, joita aiemmin mietiskelimme... hahaa.)

Viikonlopun paras otos.

 

Maailmanpyörästä. :)

Kaiken kaikkiaan oli hyvä viikonloppu, muutamasta ongelmasta (köh hotellihuoneen lämmitys köh olemattomat ravintolat) huolimatta... suuret kiitokset ja halaukset siitä isukille. After all, sinähän se saat kuunnella äitylin riemua kun näkee paljonko rahaa tuhlattiin. :) Onneksi olen järkevästi kaukana. Olette äärimmäisen rakkaita kaikki, mutta nyt täytyy palata sosiologian esseen pariin. Kerrassaan ihanaa... Kuulemisiin!

Ten things

Kymmenen asiaa joiden takia olen hyvin iloinen tällä hetkellä.


1. Sain useimmat joululahjat jo hankittua, eli ei tarvitse lähteä sitten hulinassa ostelemaan.

2. Sää on ollut hyvä ja kirkas vaikkakin hieman koleahko.

3. Olen varmasti saanut maailman parhaimman host-perheen; Cindi ja Jack ovat varsin ihania sekopäitä.

4. Vaikka mulla onkin äärimmäisen ikävä ystäviä/sukulaisia/perhettä, aika on tähän mennessä mennyt todella kivuttomasti. Itseasiassa paremmin kuin alkuun odotin. 

5. En ole vielä lihonut muodottomaksi vaikka tuntuu että syön jatkuvasti. Ihan oikeasti. Tää on mainitsemisen arvoinen juttu, koska ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa eikä seuraamuksia ole vielä tullut... onneksi 10 kilometrin pyöräily päivässä ehkä auttaa asiaan.

6. Mulla ei ole huomiseksi yhtään kotitehtävää, näitä päiviä on harvassa!

7. Tuntuu että olen edistynyt laulun kanssa huimasti sen jälkeen kun tulin tänne, kova harjoittelu siis tuottaa tulosta.

8.Perjantaina on vapaapäivä!

9. Isukki tulee torstaina kyläilemään, odotan kovasti. :) Myönnätteköön että ON IKÄVÄ... odotan tosin jo kauhulla sitä puhetulvaa, ei millään pahalla, sitä sattuu vain olemaan liikkeellä aina eräillä!

10. Tajusin tänään miten uskomattoman onnekas tyttö olen, kaikin puolin ja niin monen asian suhteen.

Halauksia!

Planet Ice

Heipä hei! Maanantai takana, oli kerrassaan mukava päivä. (Jotain täytyy olla vialla kun maanantait saavat arvostusta.) Nyt tosin väsyttää melkoisesti, en nukkunut mitenkään erityisen sikeästi viime yönä viikonlopun jälkeen. Sää oli tänään aurinkoinen ja kirkas, tosin asteissa jäi uupumaan... niinhän se menee, sateella on sitten yleensä lämpimämpi mutta muuten ei kovinkaan miellyttävä olo. Kallistun siis ehkäpä kuitenkin viileyden ja kirkkaan taivaan puoleen! Eipä sillä että säitä voisi murehtia kauaa, ne vaihtuvat niin tiuhaan. 

Palaanpa kuitenkin hetkeksi lauantaihin. Tapasimme keskustassa vaihtari-porukan kanssa, tällä kertaa mukaan oli tarttunut kaksi uutta saksalaista poikaa! Freddie ja Stefan, varsin mukavia nuoria miehiä. Pyörimme hetken ostoksilla, nappasimme junan satamaan (kaksi minuuttia...) ja yritimme suunnistaa kohti jäähallia. Niin... siis yritimme. Kohteen paikantaminen kesti jonkin tovin, mutta kyllähän me loppujen lopuksi sinne löysimme. Onneksi. Luistelimme muutaman tunnin ja oli äärimmäisen mukavaa, kieltämättä... enkä edes kaatunut kertaakaan. Ylpeä suorituksestani! Taisin viime talvena luistella vain kerran ja sitä edellisenä ehkäpä kaksi... huikaisevaa.

 Sekalainen porukka. Vasemmalta oikealle; Stefan, Simon, Freddie, Jakub, Barbora, minä, Yin, Kari, Judy ja Maggie. Kuvasta puuttuu kameran takana ollut Johanna!

 

 Jäähalli!

 

Seuraavana vähän sataman laitamia. Oli äärimmäisen kaunis ja rauhallinen ilta.

 ... se rauhallisuus ei tosin kestänyt kauaakaan kun palasimme keskustaan. Cardiffissa pelattiin lauantaina rugbya, Wales vs. Etelä-Afrikka. Ihmisiä oli JOKA puolella ja kannatushuudot pauhasivat, tunnelmallista sinänsä, mutta en rehellisesti sanottuna ole vielä päässyt tähän rugby-huumaan mukaan... shh.

 

Joulu on tosiaan jo pitkällä, eihän siltä voi enää välttyä. Kun eilen käväisin kaupungilla, kojuja pystytettiin joulumarkkinoita varten ja Winter Wonderland avataan piakkoin! Kuulemma karnivaalin tapainen, luisteluratoineen, kojuineen ja maailmanpyörineen... kuulostaa uskomattomalta.

 Ihan uuden periaatteeni nojalla en laita kuvaa annoksestani lauantailta, hahaa. Yritän pitää ruokabloggailijan elkeet kurissa vähän aikaa... mutta aasialaista se taasen oli, pitänee lisätä. En malttanut. Taidanpa lähteä alakertaan nappamaan päivittäisen annostuksen saippuaooppera-osastoa, Coronation Street, Emmerdale, East Enders, mikä sieltä ikinä tuleekaan... en uskonut sanovani tätä, mutta pelottavasti alkaa mielipiteeni jo kallistua positiivisen puolelle. ;)

Lopuksi vielä otos kotikadulta. Oli päivä ollut miten raskas tahansa, Cardiffin laitamien valot pelastavat.

Halauksia! Ja isukille laitoinkin jo viestiä, mutta uudelleen toivotan mitä mahtavinta myöhästynyttä isänpäivää. <3

Ps. Cindi on jo neljättä päivää ilman tupakkaa, tekisi hyvää muutamalle nimeltämainitsemattomalle perheenjäsenelle...! Host-mama käski myös sanomaan, että jos hän pystyy siihen, te ehdottomasti pystytte... pakko olla samaa mieltä, hah.

What's New

Iltoja! Perjantai. Viikonloppu. Taivas. Varsin mielenkiintoinen viikko takana, mennyt äärimmäisen nopeasti! En vieläkään voi uskoa että eilen ei tosiaankaan ollut maanantai. En oikein osaa edes suhtautua tähän ajankuluun, toisaalta on mukava kun viikot menevät nopeasti, mutta tällä hetkellä tuntuu että ne menevät vähän liiankin nopeasti... joulukin on ihan kulman takana! Hui. Joulu-hullu Cindi on vissiin kaivelemassa seuraavana sunnuntaina (köh) joulukoristeita ullakolta... pelastakaa mut... :P Noh, hänen kunniakseen on kyllä sanottava että yllättävän odottavainen olen joulun suhteen itsekin, vaikken yleensä mikään suurin intoilija olekaan. Kaipa se tarttuu, kun kuulee "Kulkuset" noin kymmenen kertaa päivässä. Nicole on onneksi kestämässä host-maman joulumaanisuutta mun kanssa!

Eipä mulla rehellisesti sanottuna mitään suurempaa ole kerrottavana, paitsi että kouluraportit/todistukset saimme eilen! Olin melkoisen tyytyväinen, sain sekä sosiologiasta että englannista C:n ja musiikista ei vielä arvosanoja annetakaan. Ja tarkennan vielä, että A- tai B- arvosanoja ei vielä näin aikaisessa vaiheessa jaella, sillä näyttöä ei ole tarpeeksi... eli huiput tuli. Tosin sanoin Cindillekin, että enpä mä täällä arvosanojen vuoksi edes ole. Periaatteessahan mä en tee niillä yhtään mitään, kun ei niitä kotonakaan pahemmin kysellä. Mutta parempi näin! Olen itseasiassa ihan tarpeeksi tyytyväinen vaikka ne tohon jäisivätkin, mutta mulle luvattiin jo ateria kiinalaisessa ravintolassa jos korotan sosiologiaa, joka on kuulemma melkoisen haastava tehtävä mun harvinaisen tiukan opettajani takia... mutta come on, se on kiinalaista. Pakko yrittää, haha.

Viime päivinä mun aika on lähinnä mennyt erään nimeltä mainitsemattoman 8-vuotiaan pojan kanssa painiessa olohuoneessa ja Mario Kartin pelaamisessa sekä host-mamaa että kyseistä pikkupojua vastaan... Mario Kart ei muuten ole kovinkaan rentouttavaa iltaviihdettä, sanonpahan vaan. Varsinkaan kun Cindi on melkoinen mestari ja "loser from the Loserville" kuuluu ikävästi sessioiden useimmin käytettyihin ilmauksiin. ;)

Huomenna menen varmaankin sataman lähettyville luistelemaan... jäähalliin, tietenkin. Eipä ole lumesta tietoakaan, vettä tuli tänään pitkästä aikaa oikein KUNNOLLA. Olimme aivan läpimärkiä kotimatkan jälkeen. Mutta pyöräily jatkuu, se on itseasiassa ihan rentouttavaakin aamuisin ja koulupäivän jälkeen... (En oikeasti sanonut tota, en sanonut. Liikunta on kidutusta. On on. Walesin ilmasto sekoittaa pään!)

Näkemisiin ja toivon että huomisesta saa jonkinlaista kuvamateriaalia!

Jingle bells, jingle bells...

Bonfire Night

Eilen Britanniassa vietettiin perinteistä Guy Fawkesin yötä. Long story short; 1600-luvun alussa Fawkes joukkoineen protestoi katolisten vainoja vastaan yrittäen räjäyttää Lontoon Westminsterin palatsin 36:lla ruutitynnyrillä, mutta mies hirtettiin ja kuninkaan pelastumista juhlittiin sinä yönä ilotulituksin! Eli joo... kyllä mäkin tulitteilla leikkisin ruutitynnyreiden läheisyydessä, ha. Kuuuuitenkin, olimme eilen Nicolen kanssa erään ystävämme Isabellen kotona istumassa iltaa hyvän ruoan, juoman ja elokuvan kera. Ja ilotulitteiden - obviously!

Tunnelmaa ja ruokaa. Vaihteeksi. ;)

Pakko sanoa, etten ole koskaan tuntenut oloani niin tervetulleeksi ja kotoisaksi heti ensimmäisestä hetkestä lähtien jonkun toisen kotona. Isabellen vanhemmat olivat uskomattoman ihania ja lämminhenkisiä ihmisiä. Kuten on kyseisen pariskunnan tytärkin.

Tänäänkin kuului pauketta koko illan, ihmiset innostuivat kirkkaasta säästä ja alkoivat ampumaan ilotulitteita iltaa kohden... mikä on sinänsä ymmärrettävää, eilen tuli vettä saavista kaatamalla. Kävin tänään syömässä erään ystäväni kanssa ja etsiskelin muutamaa tärkeää juttua. Mukaan tarttui kaikkea muuta, luonnollisesti. Kaupungilta kotiin tullessani kuitenkin totesin, että kotikadun päästä on muuten uskomattomat näkymät Cardiffin reunamille... en tiedä onko tuollaista sanaa... no - nyt on. Yritän saada todisteita tästä pikapuolin.

Ps. sain sosiologian testistä 25/25, wooo! Cheers! Ja muutama ilotulite.

Oh boy.

Muutama päivä taas vierähtänyt äärimmäisen nopeasti! Eilen oli tosiaan "6th Form Recital Evening", eli tilaisuus jossa oppilaat (lähinnä vuodet 10-13) saivat nousta lavalle esiintymään oman instrumenttinsa tai äänensä kanssa. Löytyi tosiaan laulua ja bändejä, instrumenteista mm. piano ja viulu olivat suosiossa, mutta myös trumpetin ja oboen soittoa kuultiin, muutaman harvinaisuuden joukossa. Oli melkoisen laaja skaala! Ja hyviä esityksiä, tietenkin. Ilmapiiri oli mahtava... yleisöä oli ihan tarpeeksi, lähinnä oppilaiden vanhempia ja sukulaisia. Tilaisuus kesti noin parisen tuntia väliajan kanssa.

Noh, mähän lupauduin jo melko aikaisessa vaiheessa mukaan... jännitin esitystä eilen ihan hirveästi, en ole varmaan koskaan hermoillut mitään yhtä paljon. Voin jo päivällä hieman pahoin fyysisesti, iltaa kohden hieman helpotti. Noh, sitten oli esityksen aika... ei mitään mun huippuhetkiä, muutaman minuutin jälkeen aloin vuodattaa kyyneliä lavalla. Ja mähän en vuodata niitä muutenkaan kovin usein, joten tämmöinen hämmästytti mut ihan täysin! Sain biisin kuitenkin melkein kunnialla loppuun, mutta lopussa olin kieltämättä niin keskittynyt itkun pidättämiseen, että mokasin kerran sanoissa ihan kokonaan. :P Mutta kaikkea ei voi saada. Mulle jäi vaan tosi tosi huonot fiilikset siitä eilen. Tänäänpä sitten istuin musiikintunnilla ja muutamat tuttuni, jotka esiintyivät eilen mun kanssa samassa tilaisuudessa, tulivat hakemaan mut omalle tunnilleen suklaarasian kera, koska he olivat kuunnelleet eilisiä esityksiä läpi ja olivat kaikki tulleet siihen tulokseen että mun pitäisi kuunnella oma esitykseni uudestaan. Haikki olivat kuulemma rakastuneet siihen eilen ja mä olen vain liian itsepäinen uskoakseni. (Enpäs.) Pitääpä kuitenkin kiittää heitä siitä... he tiesivät miten huonona olin eilisen vuoksi, ja eivätpä olisi paremmin voineet piristää. Suklaa piristää aina, se on fakta. Haha.

Voi olla että rohkaisen mieleni vielä, ja pistän sen vaikka blogiinkin... sitten kun kyseisen nauhan saan käsiini.  Ja on mulla pointtikin. Tämän kaiken olen kertonut sen vuoksi, että äiti ja isukki varmasti tietää että mulla on täällä kaikki hyvin ja tukiverkostoa riittää. Tämä päivä ja eilinen olivat yhdistettyinä huippuja. Teillä on äärimmäisen onnellinen tytär. :)

Ja kuten yksi musiikinopettajistani, Mrs. Jenkins, pienen ylistyksen jälkeen sanoi; It's not how you sing it, it's why you sing it.

Kiitos ja kumarrus. Näkemisiin!