Oh boy.

Muutama päivä taas vierähtänyt äärimmäisen nopeasti! Eilen oli tosiaan "6th Form Recital Evening", eli tilaisuus jossa oppilaat (lähinnä vuodet 10-13) saivat nousta lavalle esiintymään oman instrumenttinsa tai äänensä kanssa. Löytyi tosiaan laulua ja bändejä, instrumenteista mm. piano ja viulu olivat suosiossa, mutta myös trumpetin ja oboen soittoa kuultiin, muutaman harvinaisuuden joukossa. Oli melkoisen laaja skaala! Ja hyviä esityksiä, tietenkin. Ilmapiiri oli mahtava... yleisöä oli ihan tarpeeksi, lähinnä oppilaiden vanhempia ja sukulaisia. Tilaisuus kesti noin parisen tuntia väliajan kanssa.

Noh, mähän lupauduin jo melko aikaisessa vaiheessa mukaan... jännitin esitystä eilen ihan hirveästi, en ole varmaan koskaan hermoillut mitään yhtä paljon. Voin jo päivällä hieman pahoin fyysisesti, iltaa kohden hieman helpotti. Noh, sitten oli esityksen aika... ei mitään mun huippuhetkiä, muutaman minuutin jälkeen aloin vuodattaa kyyneliä lavalla. Ja mähän en vuodata niitä muutenkaan kovin usein, joten tämmöinen hämmästytti mut ihan täysin! Sain biisin kuitenkin melkein kunnialla loppuun, mutta lopussa olin kieltämättä niin keskittynyt itkun pidättämiseen, että mokasin kerran sanoissa ihan kokonaan. :P Mutta kaikkea ei voi saada. Mulle jäi vaan tosi tosi huonot fiilikset siitä eilen. Tänäänpä sitten istuin musiikintunnilla ja muutamat tuttuni, jotka esiintyivät eilen mun kanssa samassa tilaisuudessa, tulivat hakemaan mut omalle tunnilleen suklaarasian kera, koska he olivat kuunnelleet eilisiä esityksiä läpi ja olivat kaikki tulleet siihen tulokseen että mun pitäisi kuunnella oma esitykseni uudestaan. Haikki olivat kuulemma rakastuneet siihen eilen ja mä olen vain liian itsepäinen uskoakseni. (Enpäs.) Pitääpä kuitenkin kiittää heitä siitä... he tiesivät miten huonona olin eilisen vuoksi, ja eivätpä olisi paremmin voineet piristää. Suklaa piristää aina, se on fakta. Haha.

Voi olla että rohkaisen mieleni vielä, ja pistän sen vaikka blogiinkin... sitten kun kyseisen nauhan saan käsiini.  Ja on mulla pointtikin. Tämän kaiken olen kertonut sen vuoksi, että äiti ja isukki varmasti tietää että mulla on täällä kaikki hyvin ja tukiverkostoa riittää. Tämä päivä ja eilinen olivat yhdistettyinä huippuja. Teillä on äärimmäisen onnellinen tytär. :)

Ja kuten yksi musiikinopettajistani, Mrs. Jenkins, pienen ylistyksen jälkeen sanoi; It's not how you sing it, it's why you sing it.

Kiitos ja kumarrus. Näkemisiin!