sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Revision.

Sunnuntait eivät ole suosikkeja, mutta yritänpä nyt kirjoitella kuitenkin. Tänään olen kerrannut sosiologiaa ja pysynyt koko päivän sänkyni uumenissa, feministien ja post-modernistien vilistessä paperilla... on se itseasiassa mielenkiintoisempaa kuin miltä kuulostaa. Ha. Ihan harmitti kun äitin kanssa jouduin muutaman tunnin höpöttelemään, en malttanut odottaa että pääsisin takaisin monisteideni pariin... ;) Vitsi vitsi! Ikävä on. Eipä mua vielä se perjantainen koe kuitenkaan huolestuta, eletään päivä kerrallaan.

Eilen kävin kahvilla ystäväni kanssa iltapäivällä ja illemmalla hengailin kaupungilla muutaman muun vaihtarin kanssa, mikä oli myöskin äärimmäisen piristävä kokemus.




Ja kävinhän mä taas mutustamassa vähän wokkia... tietenkin. ;)

ENIVEI, mun piti esitellä tämä mahtava löytö jonka nappasin alennusmyynneistä mukaani. Yliampuva - kyllä, mutta onpahan taas jotain muistuttamassa Briteistä kun kotiin tulee lähtö. Entinen rahapussi olikin jo siinä kunnossa että uutta tarvittiin, jos rehellisiä ollaan.

Mmm.

Ja loppujen lopuksi vielä lisättäköön, että terveisiä Sveitsiin... joulupaketin mukana tulleet herkut katoavat yllättävän nopeasti kertailun ja kokeisiin lukemisen yhteydessä. Varsinkin Migroksen jogurttisuklaat... Olen ollut taivaassa koko päivän. Kiitos kiitos kiitos.


Kirjoittelenpa lisää piakkoin, ainakin yritän. Saa nähdä miten paljon jaksan kertailla, mutta enköhän mä jotain raportoi, ainakin erään pikkumiehen lähestyvistä synttäreistä... :) Halauksia. <3

4 kommenttia:

  1. Omnom. Wokki maistuis kyllä mullekin ;D pitkään aikaan en ole sitä syönyt.

    Ooh, brittilompakko on hieno ! toivottavasti pysyy hyvässä kunnossa ;)

    VastaaPoista
  2. Antaapa mennä tyttönen, omnomnom. ;) Oli hyvää.

    Ja kiitos, samaa toivon mäkin. :D Eiköhän se ihan hyvänä pysy... Ehkä. Mähän oon tunnettu siitä että pidän tavarat hyvässä kunnossa. ;) Lmao.

    VastaaPoista
  3. Ihana rahapussi!

    Toteaa,
    Tyyppi, jolla on yllään pusero, jota koristaa Union Jack. ;)

    VastaaPoista
  4. Hahaa! No niin, enpähän ole ainut hurahtanut. ;)

    VastaaPoista