And so I became a sheep shagger...

Woah. Täällä siis ollaan, istuskelen ihanaisessa huoneessani kerrossängyn alemmassa sängyssä. Host-mommy laittelee alakerrassa ruokaa ja ihanainen host-siskoni puhelee saksaa Skypen välityksellä! Aurinko paistelee ulkona (postausta on kirjoiteltu pitkin päivää) ja elämä on mukavaa. Tästä tulee äärimmäisen sekava entry, koska en tosiaankaan tiedä mistä aloitan ja mitä kerron! Don't shoot me.

Aloitetaanpa siis lauantaista. Aamusella hyvästelin siis äitini, siskoni ja hänen poikaystävänsä. Nappasimme kaverini mukaan matkan varrelta ja ajoimme kohti Helsinki-Vantaata. Perillä kaikki meni odotetun mukaisesti, eli hyvin... EF:n työntekijä ohjasi meidät oikealle check-in-deskille, eikä tarvinnut kuin laukku heittää koneeseen. Vähän mua jännittikin toi mun matkalaukku, ylipainoa taisi olla kahdeksan kiloa... köh. Normaaleissa olosuhteissa olisin joutunut maksamaan 88 euroa kyseisestä tapauksesta, mutta virkailija päästi mut menemään. ("No tämäkin laukku on hieman painavahko, yritäppä takaisin tullessa hieman tarkkailla...") Hyvästelyt voisin sensuroida kokonaan, taisinpa mäkin muutaman kyyneleen siinä vuodattaa. Vaikea pysyä tyynenä kun ympärillä on n. 19 muuta vaihto-oppilasta perheineen, useimmat kyyneleet silmissä. Tai poskilla... Noh, bongasinpa sitten erään vaihtarin turvatarkastuksesta ja lievensimme tuskaamme puhumalla niitä näitä. Myöhemmin törmäsin muihinkin mukaviin vaihtareihin, odotellessamme koneeseen pääsyä. Lennosta ei sen enempää, meni ilman ongelmia ja rattoisasti, kahden Saran välissä. (:

Kuvia koneesta! Kone lenteli ihan Lontoon keskustan yllä, bongailtiin kilpaa nähtävyyksiä! Big Ben ja kuuluisimmat sillat nähtiin, the London Eye taitaa näkyä alemmassa kuvassakin.

Heathrowlla kaikki sujui ilma ongelmia, siksi näin tylsähköä tekstiä. ;) Hassua kyllä, kenenkään laukku ei kadonnut eikä kukaan eksynyt porukasta. Ruokaa olin odottanut koko päivän, se oli ehkäpä lentäkentällä olon jännittävin osa. Obviously.

Noin 45 minuutin odottelun jälkeen lähdimme bussilla kohti Winchesterin yliopistoa. Matka kesti n. 1,5 tuntia, sekin meni yllättävän rattoisasti väsymyksestä huolimatta. Yliopistolle saavuttuamme saimme avaimet omiin huoneisiimme, jonka jälkeen siirryimme seurustelemaan muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Paikalla olivat kaikki Britteihin suuntaavat EF:n vaihtarit, ympäri maailmaa. Juttelin mm. Saksasta, Sveitsistä, Ruotsista, Espanjasta, Puolasta, Slovakiasta ja Japanista tulleiden vaihtareiden kanssa ja tutustuin moniin mahtaviin tyyppeihin. It was great. Puhuin myös muutaman nuoren britin kanssa, jotka kehuivat kaikki Cardiffia mukavaksi paikaksi... he kertoivat myös, että Walesilaisia kutsutaan nimellä "sheep shaggers", mutta se ei kuulemma ole pilkkaava nimi. :D Illan pimeinä tunteina löysin myös uskomattoman host-siskoni, Nicolen.

Illallisen jälkeen suuntasimme huoneisiimme. Rehellisesti sanottuna mua hieman pelotti, kampus on linnamainen, sää oli kolea ja tunnelma melko aavemainen. Kaikki vanhan rakennuksen ovet narisivat ja Salla joutui nukkumaan huoneessaan yksin! :P No, selvisin...

Kattokaa nyt!

Tänään jouduin tietenkin heräämään ensimmäiseen bussiin, joka lähti kahdeksan maissa Winchesteristä. Ajoimme tunnin ja pysähdyimme aamiaiselle, käytiin Nicolen ja erään toisen vaihtarin kanssa syömässä iiisoimmat muffinit mitä oon ikinä nähny ja juotiin kuumat kaakaot. :) Food is good, olin onnellinen.

Saavuimme Cardiffiin yhdentoista maissa ja... there she was. Uusi äitini, kymmeneksi kuukaudeksi. Cindi (Lucinda) on todella "easy going" ja sydämellinen ihminen, tuntuu kuin olisin viettänyt naisen kanssa jo iäisyyden, olo on niin kotoisa. Talo on perinteinen kaksikerroksinen brittiläinen rivitalo, melko vaatimaton ulkoa päin. Suloinen, though! Sisustukseltaan sitten ei-niin-perinteistä, Cindi on laittanut kaiken viimeisen päälle ja kylpyhuoneen remontti valmistuu pian. Tilaa ei ole paljoa, mutta riittävästi. We'll be just fine. Kuvia talosta myöhemmin!

Käytiin äsken pienellä kierroksella Nicolen kanssa, Cindi piirsi kartan meille. :D Sujui kohtalaisen hyvin. Yläpuolellani istuva neitinen on varsinainen urheiluhullu, joten hän innostui kilometrin päässä sijaitsevasta urheilukeskuksesta... siellä tosiaan voi tehdä vaikka mitä, jotenvoisihan sitä ainakin yrittää. Olisi korkea aika tehdä mun kunnolle jotain, mahdollisuuksia kun olisi. ;)

Tässä siis saksalainen ihanuus! Tullaan äärettömän hyvin toimeen. She's great. :)

Huomenna tapaan Jackin! Kuulemma energinen ja erittäin kiltti poika... hyvä niin. Kerron sitten, kuinka paljon Cindi valehteli. Ha. Yritän myöhemmin tehdä postauksen itse Cardiffin kaupunkia koskien... sitten kun on sen aika. Kaikki  on muuten kirjoitettu englanniksi, sekä kymriksi. Kymri on ihan järjetöntä, ei mitään logiikkaa... Mutta menen juomaan teetä ja parantelemaan nuhaani, näkemisiin siis! (Ja oh, brittiaksentti ja komea nuori mies on vaarallinen yhdistelmä... eräs uusi norjalainen tuttavani käveli eilen puuta päin! Can't blame her...)

Slowly driftin' into a peaceful breeze

Tongu tied and twisted are all my memories

Celebratin' a fantasy come true

Packin' all my bags

Finally on the move

I'm leavin' today

I'm livin' it, I'm leavin' it to change

Tää nyt sattui olemaan niin kliseinen must-osa tätä postausta. :P Varsinkin kun osa mun lukijoistani kyllä biisin tunnistaa... I hope! Vähäisellä unimäärällä mennään, mutta olo on äärimmäisen pirteä. Kaikki on valmiina lähtöä varten, puolisen tuntia kotona ehdin vielä hengailla... hassua. Eilinen oli varsin kauhea päivä, liikaa kyyneliä yhdelle päivälle! Mun saattue kutistui puoleen, rakas siskoni poikaystävineen saattaa jäädä matkasta... sekin ehkä positiivista. Matkalaukku on ehdottomasti ylipainoinen, mutta pappa betalar, kuulemma. ;)

Tämä viikonloppu menee kiireessä, bloggailen kunhan paikan päälle asetun. Let the journey begin.

The day before

Dindindin, alkaa paniikki iskemään, sellainen yleinen "onkohan mulla kaikki mukana" -paniiikki. Onneksi tähän on totuttu, mulle ei ole koskaan voinut antaa palkintoa järjestelmällisestä pakkaamisesta. Eli toisin sanoen; kuljen taloa ympäri ja heittelen tavaroita laukkuun sitä mukaan kun niitä mun eteeni sattuu. :P Eipä sieltä matkasta mitään ole koskaan jäänyt... vaikka onhan tilanne hieman eri, kun pitäisi pakata melkeinpä vuodeksi. Mutta onneksi aina voi ostaa paikan päältä, se on helpotus.

Ihanainen vaihtarijärjestöni EF on soitellut mulle pitkin kesää, viimeksi tänään. Ko. järjestön työntekijät ovat osoittautuneet varsin ystävällisiksi ja mahtavaksi tueksi! Tänäänkin eräs neiti soitteli vain kyselläkseen minkälaiset fiilikset mulla on ja toivotteli mitä parhainta vaihtovuotta. Mulle on tärkeää että tunnen oloni melko rauhalliseksi lähtiessäni matkaan, ja se, että jo kotimaassa mua on autettu mitä erilaisin tavoin, saa mut luottavaiseksi myös Brittien päässä olevien yhteyshenkilöideni suhteen.

Huomenna olisi sitten THE day... noin 11 aamupäivällä tapaan kuutisentoista muuta vaihto-oppilasta, sekä EF:n yhteyshenkilön. Lento Lontooseen lähtee 12.50. Hui. Kerrassaan hui. Kentälle on ilmeisesti lähdössä mukaan saattue, joka koostuu ihanaisesta ystävästäni, siskostani ja hänen poikaystävästään sekä isukista. Mammura ei saanut töitään vaihdettua pois, joten... täytyypi hyvästellä jo tänään. Rehellisesti sanottuna niin voi olla parastakin. Hieman pelottaa tuo huominen lentokenttäily jo muunkin porukan kanssa... Kaipa siitä selvitään, pakkohan se on.

Lopuksi laittelen vielä muutamia kuvia kotikulmilta, tuleehan näitä maisemia ikävä... ainakin jossain vaiheessa. Kuvat olen ottanut tänä kesänä, kuukauden sisällä kaikki.

 Ja mun vauvat! Joka on jo melko väärä termi, kummatkin pupulit jo reippaasti eläkeiässä. Toivonpa siis, että rakkaat suloisuudet jaksavat supermummoina olla mua odottamassa, kun palaan takaisin! (Omnom, omena maistui ja linssilude iski taasen.)

Ja nyt hyvästelemään ihmisiä... se on tosin kielletty sana. "Nähdään" ja "näkemisiin" ovat kuulemma sallittuja. ;)

Three days to go

Ja nyt on blogikin pystyssä. Viimein. Mietin pitkään, että tää vois olla järkevin vaihtoehto, kaikki vois kerralla lukea mun kuulumisia... :) Tai no en ole ihan varma kuka niitä lukee, mutta onneksi Kreeta ainakin ilmoittautui halukkaaksi. :D Se on jo plussan puolella.

Tosiaan lauantaina otan suunnan Helsinki-Vantaalle ja lento kohti Lontoota, siellä vietetään yö kaikkien vaihtareiden kanssa ja sunnuntaina bussilla kohti Cardiffia. Hui. Lähtö ei ole vielä iskenyt kovaa, vieläkin vähän epätodellinen olo... mutta en malttaisi enää kotonakaan pysyä, hakekaa mut Cardiffiin ja äkkiä! Pitää ehkä yrittää kestää vielä viimeiset itkupitoiset jäähyväiset, kyllä se siitä sitten taas lähtee. En tiedä onko mulla vähän liikaakin tätä "päivä kerrallaan" -fiilistä tässä, mutta ei tähän muuten osaa mitenkään varautua! Oon muuten pakannut jo kaiken. No MELKEIN kaiken. No okei - en läheskään, mutta vaatteet on jo valmiiksi katottu ja kengät mukana. Enhän mä muuta tarvitse... enhän?

Isäntäperheenä mulla on yksinhuoltaja äiti, Cindi, jonka kanssa olen jutellut melko aktiivisesti facebookin välityksellä. Ihanalta kuulostava ihminen, en malttaisi odottaa ensimmäistä tapaamista! Cindillä on 8-vuotias poika, Jack, cute as a button! Perheeseen tulee myös toinen vaihtari, saksalainen 17-vuotias Nicole. Cindi kertoi että on oikein herttainen tyttö, odotan siis innolla. :) En ehkä kehtaa kertoa opiskelleeni saksaa muutaman vuoden, mun muistista on pyyhkiytynyt kaikki kyseiseen kieleen liittyvä... esitellä itseni ehkä osaisin. :P

ANYWAY, päivitän kun kerkeän... eli luultavasti piakkoin, kotona mulla ei ole kuin aikaa. Yllättävää.